sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Värikkäät sushit


Viime sushikerrasta oli jo aikaa. Vaikka kaapissa on ollut merileväarkkeja, sushiriisiä sekä riisiviinietikkaa, ei sushia ole tullut tehtyä aikoihin. Jotenkin muistin valmistamisen sen verran aikaa vieväksi, etten ole jaksanut niitä tekemään tässä elämäntilanteessa, kun aika on koko ajan kortilla. Mitä tänään syötäisiin -ohjelma sai kuitenkin innostumaan, kun siellä viikolla tehtiin värikkäitä susheja. Näyttivät niin kivoilta, että olihan niitä sitten testattava. Eikä sushin tekeminen ollutkaan niin vaivalloista ja aikaa vievää kuin muistin. Aika nopeasti sushi valmistui, vaikka tällä ohjeella tulee tosi reilu määrä. Värikkäät sushit olivat hauskan näköisiä, eikä makukaan ollut yhtään hassumpi.

Värikkäät sushit 
(54 kpl)

5dl (500 g) sushiriisiä
9 levyä sushi nori merilevää
5 rkl riisiviinietikkaa
1 1/2 rkl sokeria
1 1/2 tl suolaa

Riisin värjäykseen:

2 rkl kurkumavettä
(2 rkl vettä + 1 tl kurkumaa)
2 rkl etikkapunajuurien lientä
75 g hienonnettua pakastepinaattia

Lisäksi:

n. 100 g kurkkua
1 pieni syöntikypsä avokado
2 isoa punaista tai keltaista paprikaa
n. 1dl punajuurisalaattia

Tarjoiluun:
japanilaista soijakastiketta

Huuhdo riisiä siivilässä juoksevan kylmän veden alla, kunnes vesi on kirkasta. Kaada riisi kattilaan ja lisää kylmää vettä niin, että riisi peittyy. Jätä sivuun 20 minuutiksi. Valuta vesi pois ja lisää 8 dl vettä. Kuumenna kiehuvaksi. Peitä kattila kannella ja käännä lämpö miedolle. Hauduta 10 minuuttia, kunnes kaikki vesi on imeytynyt riisiin. Älä avaa kantta välillä. Ota kattila pois liedeltä. Sekoita riisiviinietikka, sokeri ja suola kulhossa keskenään. Mausta riisi etikkaseoksella. Jaa valmis riisi kolmeen kulhoon eli noin 4 dl riisiä /kulho. Lisää yhteen kulhoon punajuuriliemi, toiseen sulatettu pinaatti ja kolmanteen kurkuma-vesiseos. Sekoita ja anna jäähtyä. Valmista täytteet. Suikaloi kurkku pitkittäin. Halkaise avokado, poista kivi ja koverra hedelmäliha kuoresta esimerkiksi lusikalla. Suikaloi avokado. Suikaloi pestyt paprikat. Aseta merilevämatto tuorekelmun tai bambumaton päälle. Levitä riisiä ohueksi kerrokseksi kahteen kolmasosaan merilevämatosta. Asettele vihannessuikaleita ja punajuurisalaattia haluamanasi yhdistelminä riisin keskelle pitkittäin. Kääri kelmun tai bambumaton avulla tiukaksi rullaksi. Kostuta tarvittaessa merilevämaton reuna veteen kastetulla sormella, jotta reuna tarttuu paremmin kiinni. Kokoa samoin loput sushirullat. Leikkaa rullat terävällä veitsellä 6-8 palaan. Tarjoa soijakastikkeen kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-